Tanska

 

Kotimaassa en ole matkustellut oikein lainkaan, enkä pohjoismaissakaan. En ole käynyt koskaan Norjassa enkä Suomessakaan koskaan länsirannikolla enkä edes Oulun korkeudella. Ruotsissa olen viettänyt yhden yön.. 🙂 Tämä johtunee siitä että matkustelen yleensä talvisin ja pyrin lämpimään.
Tein siis pikapyrähdyksen Tanskaan omalla autolla toukokuun lopulla.
Olen käynyt Tanskassa vain kerran aiemmin ja silloinkin ajettiin vain suoraan läpi moottoripyörillä. Tällä kertaa matkan tarkoituksena oli.. yllätys yllätys, leijasurffaus.
Tanska on tunnettu hyvänä paikkana siihen touhuun koska tuulee paljon ja rannat on tilavia.
Ostin laivatiketin Viking lineltä, Turku-Tukholma, 29e euroa auto + punkkapaikka. Ei ole kallista ei. Sain olla vielä itsekseni hytissä vaikka sinne olisi voinut tulla muitakin.

2014-05-20 07.34.16

Ruotsinvälin reissaaminen on näköjään erityisen suosittua kansallispukuisten ystäviemme keskuudessa. Puheista kuulin että joku oli hevosta hakemassa, hoeeee.. 🙂

 

2014-05-20 13.22.02

 

Ajettavaa Tukholmasta Tanskan länsirannikolle on öbaut samanverran kuin Helsingistä Kittilään, vajaa tuhat kilsaa.
Siltamaksut Ruotsista Tanskaan on noin 80e!
Ringkobinginlahdella vesi on todella matalaa, kahluusyvyyttä kilsatolkulla. Vesikin oli yllättävän lämmintä, varmaan lähemmäs +20c. Suomesta lähtiessä merivesi oli alle +10c..
Suositeltava kohde siis vesiurheiluun. Merenpuoleiset biitsit ovat myös älyttömän isoja. Hieman kalpenee Hangon biitsit 😉 Vaikka nekin ovat kyllä näkemisen arvoiset jos et ole Hangossa käynyt.
Majoituin hostelleissa hvide sandessa ja ringkobingissa jotka maksoivat noin 30e yö aamupalan kanssa. Ei ole vielä sesonki päällä niin sain oman huoneen itsekseni.

Takaisintullessa oikaisin ja otin lautan Frederikshavn – Göteborg. Reilut 70e. Tämä oikaisee matkaa parisataa kilsaa ja välttyy siltamaksulta. Ehdottomasti siis kannattavampi ratkaisu.
Tukholma – Helsinki-matka on hieman kalliimpi kuin Turkuun johtuen pidemmästä matkasta. Ja satuin vielä viikonlopulle niin jouduin pulittamaan 95e. Viikonloput ovat tuplasti kalliimpia..

Pari havaintoa Tanskasta: Hintataso on aavistuksen Suomea kalliimpi. Kylppäreissä luotetaan suomalaisen oraksen hanoihin 🙂 Ruokakaupoissa myydään viinejä ja myös kirkasta viinaa. Onkohan tanskalaisilla armottomat alkoholiongelmat tämän myötä? Alkollehan tuollainen käytäntö ei mitenkään kävisi.

Tanskassa on todella aakeeta laakeeta, ei ole siis mäkiä. Tuulivoimaloita on ympäriinsä. “Tanska on johtava tuulivoiman tuottaja maailmassa. Tanskassa sähköstä 20 % tuotetaan tuulella.” kertoo meille wikipedia.

 

2014-05-22 12.21.23

 

 

2 vastausta artikkeliin ”Tanska

  1. Et ole käynyt Oulussa? Nyt heti tänne 🙂

    Hyvä juttu Tanskasta. Pitäisikin lähteä tekemään joku autoreissu sinne.

    Puuttuuko tuosta blogin alusta kuva, vai onko siihen vaan jäänyt liikaa tilaa?

    • Juu Veteli on korkein suomenkartalla missä olen käynyt 🙂
      Pitäisi kyllä kotimaanmatkailua harrastaa, kunhan saisi aikaiseksi. Nythän ne kelitkin olisi kohdillaan..

      Oli jäänyt alkuun vähän enterinpainalluksia, korjasin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *